Voisi luulla, että alan kyllästyä hehkutukseen. En vitussa.
Kun miettii missä olin jotakuinkin vuosi sitten ja missä nyt ollaan niin onhan tämä nyt saatana oikeutettua. Vuosi sitten olin aamukasankoltiainen uppoavassa laivassa assistentin pestissä; välillistä vastuuta muttei vapaita käsiä. Yritä siinä sitten uida.
Verrataan tähän päivään. Päivisin saan opiskella aihetta joka kiinnostaa ja jonka eteen on nähnyt vaivaa. Halutessani voin noutaa ilmaisen Financial Timesin kirjastosta joka päivä. Sähköpostiini tulvii työtarjouksia parin eri rekryfirman välittäminä. Iltaisin saa bilettää milloin missäkin seuranani isänmaan tuleva yläluokka. Toisinaan tanssitaan pöydillä lääkisläisten kanssa, toisinaan reivataan puvut päällä oikkareiden kera ja könytään kuin Draper konsanaan. (Joskus myös teekkareiden ja humanistien kanssa tulee näyttäydyttyä mutta sattuuhan kaikille erehdyksiä)
Kylterisouduissa naureskeltiin sille, kuinka allekirjoittanut on taas krapulassa ettei soutamaankaan jaksa. Miks sä aina ravaat noissa muidenkin bileissä? Ja ens kerral sanot mullekin.
Viikolla kävin äidin luona. Äiti puheli pitkään vaarallisista houkutuksista ja potentiaalisesti huonosta seurasta. Rivien välistä selkeni lopulta: "Ethän ryhdy talousrikolliseksi vaikka tilaisuus tarjoutuisikin." Don't do drugs. Don't steal. Don't get locked up for insider trading. Niin koominen kuin tilanne olikin tunsin itseni imarrelluksi.
Ensi maanantaina haen projektipäälliköksi markkinointi- & viestintätehtäviin. Jollain se maamme suurimman johtajakoulun kokoinen lovi CV:ssä on paikattava. Wish me luck.
Nyt palkitsen itseni lasillisella negronjakkia eli Hennessyä. Lisäksi olen päättänyt tilata mittatilauspuvun. Tai kaksi. We all deserve the finer things in this life.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti