tiistai 4. syyskuuta 2012

Hellurei

Ja hellät tunteet, jne.
Aloitin juuri opinnot Helsingin Yliopistolla. Ainoa asia mitä voin tässä vaiheessa todeta on että ei todellakaan olisi varmaan pitänyt. Yhdestä neljän päivän partysta toipumiseen tarvitsisi ainakin kolme päivää, mutta ei ehdi. Joten yleisjäisyys vähän vaivaa. Lisäksi koen, että kykyni kommunikoida vieraiden ihmisten kanssa on kahden viime vuoden aikana kuihtunut ja pahasti. Ennen olin etevä puhumaan kelle vaan randomille ihan mitä vaan kakkaa. Kolme tuntia putkeen. Tänään joku tosissaan totesi minulle: "You seem quite shy." Joopa joo, en kyllä tiiä. Pitää varmaan ryhdistäytyä vähän.

Yllättävää, että kukaan ei ole päivittänyt tätä loistavaa blogia pitkiin aikoihin. Olen suorastaan masentunut oman panokseni pienuudesta. No, asiat tuppaavat unohtumaan kun tapahtuu kaikkea jännää, ja niin edelleen. Voisin aloittaa tämän uudestaan, huomasin nimittäin juuri että tällä blogilla on kokonaiset kolme (3!!!) seuraajaa. Jotka kaikki ovat niitä pojuja, jotka kanssani myös tätä paskablogia kirjoittavat/kirjoittivat joskus muinoin.

Piakkoin jätän hyvästit Kallion sydämelle, ja muutan kunnolliseen perhelähiöön viettämään eläkepäiviäni. Omenat tippuvat puusta ja lapsenlapset temmeltävät hiekkalaatikolla, laadidaadidaa.

Loppuun vielä kuva eräästä loistoelokuvasta.

SHOUT!


Lämpimin ja rakastavin terveisin,
killinki

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Long time no shemale

Hellurei lösmöt.

Olen viimeksi kirjoittanut varmaankin mursujaisviikolla joten paljon on elämässä ehtinyt tapahtua. Muutin koirankopistani huomattavasti viihtyisämpään ja paremmalla paikalla sijaitsevaan luukkuun, ajoin itseni burnoutin partaalle 70h työviikoilla loppusyksystä ja ties mitä. Dokattuakin on tullut, myönnän sen.

Ens viikko on vapunalusviikko, yay. Ensimmäinen kunnon opiskelijavappu, haalarit mintissä ja yo-lakki KY:n väreissä. Life is pretty good. Merkmets hakee HYY:n alaisuuteen ja ehkä jopa avustuksia on luvassa. Oh dog.



Viisaudenhampaiden poiston jälkeen kolottaa lähinnä viinahammasta. Mutta kaikki aikovat viettää perjantain Möystissä. Siksi tämä päivityskin. Ehkä wapun jälkeen on jotain hauskaa kerrottavaa. Tuskin kuitenkaan: onhan penseily toimintamme kulmakivi.

~forzu

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Harvest moon

Lähikuukausien parasta antia:





Kevättä odotellessa! Tämä vuosi on toistaiseksi ollut erittäin mahtava. Olen tehnyt kaikkea hulvatonta. Siis silloin kun olen ehtinyt. Olen myös katsonut pitkästä aikaa ihan samperisti Monty Pythonia ja kuunnellut hauskaa musaa. Ja käynyt leffassa keskimäärin kaksi kertaa viikossa.

t. killinki