maanantai 22. elokuuta 2011

Excitement

Oi kuusipuu oi kuusipuu

Viimeinen viikko käynnistyi tänään. Hoidettuani pankkirutiinit katselin aamukasaani ja hymyilin hieman. Tarkistin päivän pokemonin(charizard) ja kuuntelin Iron Maidenin The Number of the Beastin. Sitten kopioin verotuspäätöksiä ja vuokrasoppareita ja opintotukihakemukseni liiteluettelon. Ai saatana.



Eilen kärsin jokseenkin eeppisestä krabbiksesta mutta harrastin silti liikuntaa pyöräilyn ja muuttolaatikkoraijaamisen merkeissä. Luovutin ns. lapsuudenkotini avaimen. Nyyh.Tarkastelin Kauppiksen opinto-opasta vallan hotoissani kurssiluetton sisällöstä. Myös sivuaineen suorittaminen ulkomailla vaikuttaa melko kermaiselta ainakin yhteistyöyliopistoja tutkaillessa. Stanford, anyone?

Keskiviikkona pitäisi jaksaa juhlia Antin viimeistä iltaa Suomessa, torstaina on ekat kauppiksen bileet ja perjantaina merkantilistinen superkombo. Lähdetään tänään... Ensi viikko sujunee niin ikään aika dokatuissa merkeissä, keskiviikkona on koko Aallon yhteiset bileet. Laria lainatakseni "UI!" Ensi viikon perjantaina kalenterissa kummittelee kauppiksen omat mursubileet ja myös ensimmäinen koe(matematiikkaa ja tilastotiedettä liikeenjohdolle tasokoe), johon tutorin mukaan olisi syytä opiskella tällä viikolla jos niin aikoo tehdä koska ekalla viikolla on "niin paljon muuta aktiviteettia."

Tästä se sitten lähtee, elämän kermaisimmat viisi ja jotain vuotta.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti