Olen lähiaikoina ollut kerrankin ihan ylpeä itsestäni, kun selvisi että saatan ehkä osata myydä jotakin muuta kuin viidenkymmenen sentin hintaisia minipehmiksiä. Olen lisäksi upouuteen työpaikkaani todella tyytyväinen, sillä enää ei itketä ja hajota, tylsistytä hengiltä tai haista paistorasvalta aamusta iltaan kuten kolmessa edellisessä työpaikassani. Nyt yksinkertaisesti kauppaan tuotteita joista ainakaan toistaiseksi en tiedä juuri enempää kuin asiakaskaan. Tai no, riippuuhan se vähän tuotteesta, onneksi.
Lähiaikoina kun on ollut hiukan vähemmän aikaa katsoa leffoja (vain 3 viikossa, jestas) olen lähinnä keskittynyt jälleen pohtimaan elämäni kannalta merkityksellistä musiikkia. Uutta musaa on nyt kesällä löytynyt, ja mikä parasta en ole kuunnellutkaan mitään muuta kuin uusia löytöjäni. Tai no, okei, olen. Valehtelin. Olen kuunnellut myös Voicea menomatkoilla töihin, ja takaisinmatkoilla vanhoja suursuosikkejani kuten Talking Headsin Stop Making Senseä ja Fleetwood Macin nimikkoalbumia ja T-Rexin Electric Warrioria. Elämä on ihan kivaa näin kesäisin, vaikka kohtahan tulee taas talvi ja angsti.
killinki
PS. Mikä helvetin pakko joka tusinaleffassa/-tv-sarjassa on nykyään soittaa Try A Little Tendernessiä? Pakkoko kaikki on pilata, saatana...
PPS. En ole vieläkään päässyt kuumailmapalloilemaan. Tiistaina uusi yritys...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti