Niin paljon on ehtinyt tapahtua, ettei paristakymmenestä päivästä saa millään kattavaa pakettia. Etenkin Wienin (ja Bratislavan) tapahtumista on perin vaikea kertoa, sillä miten paljon lukijana saisit irti maneleipien ylistyksestä, kymmenen black shotin ratkaisevasta luonteesta illan kuin illan kulkuun, kermasaaren chillaxeerauksista tai kaikesta siitä väsymyksen, humalan, darran ja Gösserin sekaisesta läpästä ja päätöksistä, jotka ovat oikeastaan salee ihan vitun hyviä juttuja.
I'll give it my best shot. Eristoff Black shot.
Sunnuntai-iltana täytin kaksikymmentä(joo kiitos kiitos). Sunnuntaina myös menetin sydämeni Wienille ensi kerran. Antin rötvätessä minä ja Atte lähdimme seikkailemaan Mariagiflmistraßelle ja päädyimme ugniin ketjuravintolaan(kaikki on sunnuntaisin kiinni käytännössä koska Jeesus) syömään Cordon Bleuta ja samalla maistoin ensi kertaa Gösseriä. Tuo oluista jaloin maksoi 2,90e/50cl, mikä oli ravintolahinnaksi ihan siedettävä. Myöhempi viisaus tiesi asettaa katuhinnan johonkin 70snt:n ja euron välille. Olut oli herkullista ollakseen paikallista Koffia.
Sunnuntaina ei mitään sitten tapahtunutkaan, olimme perin ryytyneitä. Maanantaina olikin sitten se päivistä eeppisin. Joimme Gösseriä huoneessa, katsoimme Vivaa, perustimme yhtiön ja Antti kokeili pientä kikkaa Tonavaan. Konsepti "Karlsplatzilta Gösserii" sai alkunsa kun suhasimme metrolla kaupungin toiselle laidalle ostamaan kaljaa yöllä. Harhailimme pimeän Wienin kaduilla sporilla ja takseilla, raikulijengis Gösser kiers ringis. Lopulta päädyimme Tonavan rannassa sijaitsevaan Flexiin, jota Lonely Planet oli meille suositellut. Jokseenkin erilaista menoa tarjonneen clubin ja rantabaarin yhdistelmästä spottasimme lupaavat paikalliset friidut. Enter Angie, nätti ja hauska eläinlääkisopiskelija. Kaiken kaikkiaan lupaavan alun jälkeen muutaman Cuba Libren ja bissen kumottuaan Angien jutut muuttuivat tosin outoa oudommiksi ja jatkuvasti sain vannottaa etten antaisi hänen hukkua Tonavaan. Neiti oli jokseenkin hyvissä, olihan hän juttujensa perusteella vetänyt 10 tequilashottia(10x2cl) ja mitä lie pillereitä. Tiputtuaan tuolilta ja oksennettuaan pöydän viereen Angie lykättiin systereineen taksiin ja ilmeeni oli jotakuinkin
Keräsin itseni ja lähdin toisen uuden itävaltalaistutun kanssa sisälle tanssimaan ja kiskomaan bisseä. Pilkun jälkeen kuuden kielen kielitaito osoittautui arvokkaaksi sijoitukseksi itseeni kun tutustuin joukkoon interrailaajia. Pohtiessamme missä jatkot(Antti ja Atte hoitelivat busineksia tällä välin) toimin tulkkina, olinhan ainoa joka puhui kaikkia kieliä seurueessa ja eurooppalaisten englannin osaaminen paikoitellen melko auttavaa. Enter David Davila tovereineen, Madridilainen nuori mies joka nukkui penkeillä eri kaupungeissa, joi JB-colaa ja rahoitti matkansa myymällä kokaiinia ja pilveä. Kaikin puolin siis tutustumisen arvoinen kaveri. Tunnin jauhamisen jälkeen(espanjani oli näet Madridin jäljiltä ihan mallikkaassa terässä) päätimme jatkaa taksilla pienelle klubille perseeseen(koodinimi wien 900) laulaen Feliz Cumpleañosia ja naureskellen. Tässä välissä Antti oli joininut messiin ja Atte kadonnut yöhön. You are good men and we are on our way to Goodmans'
Noin klo 6:30 paikallista aikaa saavuimme hotellille, minä ja Antti taksilla ja Atte lähes jokaisella joukkoliikennevälineellä mitä kaupungista löytyi. Olimme täsmälleen samalla minuutilla hotellin aulassa, what were the odds. Kuunnellessamme Beautiful Peoplea kännykästä naureskelimme ettei tälläisiä iltoja koe koskaan kotona.
Legendaarista iltaa seurasi legendaarinen darra. Tiistain oli heikompi ilta, joka välissä taxistat kusi silmään mutta kännikpt Hulivili johdatti kotisatamaan ja homma päättyi siihen, että taas meillä oli sekakäyttäjiä kiipeilemässä meidän kattoterassilla ja hotellin katolla. Jep. Lisäks olin pari viikkoo sit saanu päähäni Prahassa käydessäni et entisessä Tšekkosslovakiassa yhdistyvät kauniit naiset ja hyvä olut. Bratislavaan on Wienistä 60km. Jep jep.
Viimeisenä iltana heitettiin hyvästit Itävallalle Eristoff Vodkan, Aku Ankka -viskin sekä Gösserin voimin. Jotenkin päädyin vastapäisen teatterin portaille istuskelemaan ja katselemaan rottia. Ilmeisen maagisesti nousin kuolleista ja vaikken muista miten, päädyin Schwedenplatzin metroasemalle kyselemään saksaksi missä bileet. Päädyimme siis Hulivili, Polivili & Punisher dream teamil Club Passageen Ringstraßelle. Tiukan paikan tullen voit sit puhuu vaikka ranskaa. Antti ja Atte jäivät juomaan Gösseriä ja meikä sukelsi asfaltin alle kermaiselle klubille ranskalaisen polyteknikon kanssa. I think finance is sexy.
Kävellessäni eilen Aleksia tässä viiden euron toppien, lyhythihaisten kauluspaitojen ja sukkasandaalien luvatussa maassa palvelusmotivaatio kävi taas uudessa huipussa. Koska vaikka kuinka pääsisi pariksi viikoksi Suurkaupunkeihin olemaan korkeasti koulutettu pohjoisen rodun edustaja, jonka tulotaso yhdistettynä Euroopan hintatasoon on jo ihan siedettävä niin mikään ei muuta sitä, että Tänään Jäljellä 30. Ikkunat auki Eurooppaan, ei tätä kestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti