Viime viikonloppu sujui vauhdikkaissa merkeissä. Perjantaina Pj palasi kehiin, joskin verrattain kesyissä kesteissä. Kuvaavaa lienee se, että kaikki vieraat meinasivat nukahtaa pöytään. Päsmäröinti saavutti helvetilliset mittasuhteet kun shampanjaa saatiin odottaa kymmeniä minuutteja koska päsmä pösmä.
Lauantaina pöyrittiin kaupungilla ja lopulta luikin Eskon kanssa aidan yli Kaivohuoneelle, missä mm. Atte, Leskinen sekä joukko inttiugneja hengaili. Hauska keissi vaniljavodkineen päivineen. Kävellessäni kotiin kaivarista sain "loisto"idean lähteä vielä pyöräilemään öiseen Helsinkiin. Kaunista oli, mutta eihän siinä järjen hiventäkään ollut.
Sunnuntaina oli kahden päivän dokaamisen ja kolmen tunnin yöunien jälkeen, kuten arvata saattaa, karmea krapula. Ihan hirveä. Makasin kykenemättömänä oikein mihinkään sängyllä ja tuijotin Twin Peaksia. Käydessäni Töölössä syömässä katsoin ihan vitun ärsyttävää wnb-Strömsötä joka oli sysipaska. Vieläkin vituttaa se juontaja.
Iltapäivällä oli luvassa tiukkaa kokoustamista kansallisen liittoneuvoston sekä kahden hallituksen kokouksen merkeissä. Mitään merkittävää ei oikeasti saatu aikaan, sillä niin minä kuin Otso epäonnistuimme pelaamaan toisiamme ulos hallituksesta. max nimettiin konsuliksi. Illalla söin Saralla Rottiksen pizzaa ja Jallun päsmäröintiin ja penseyteen suoraan sanottuna kypsyneenä laahustin kotio nukkumaan jo melko aikaisin. Päivää kuvastaa seuraava kappale ainakin lyriikoiltaan vaikkei ehkä muulta symppikseydeltään.
Eilen kävin ajamassa kunnolla ekaa kertaa sitten marraskuun. Yllättävn hyvin meni, joskin pysäköinti oli aika huvittavaa seurattavaa muille Vantaan Ikeassa asioineille.
Huomenna on Maxin synttärit, joista kaikki ennusteet ennustavat paskoja(no offence mutta ooppa ny rehellinen). Samoin uhkaa käydä koko juhannukselle, onneksi on sentään viskiä kotona.
Tätä seuraava ajanjakso on kuitenkin oleva vitun kermainen: yksin toimistolla, kesäloma, mökki- & ulkomaanreissuja ja viikkokausien kätyjä. Ties vaikka merkmets saisi videonkin aikaiseksi.
~duuniville
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti