Vaikka matkalla ei päässytkään valitettavasti ostamaan viinaa sain esimieheltäni kuulla, että harkinnan jälkeen talon käytäntöä asumiskorvausten suhteen on muutettu, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että tienaan nykyään päivässä 11x sen mitä tykkimies.
Tänään laskeskelin aamuja, vielä niistä aikamoisen kasan saa. Silti sadan alle painuttua tuntuu laskeminen hieman mielekkäämmältä; kympitkin loppuvat lopulta, toisin kuin satasia laskiessa. Innolla odotellen sitä viimeistä neliviikkoista kun joka ikisen aamun laskeminen tuntuu jo jossain. Mutta onhan siihen vielä aikaa. Lisäksi sain tänään taas taiottua itselleni yhden köllin varastoon, voisi yrittää saada Maxin mieliksi sen jussia edeltävälle perjantaille.
Töiden jälkeen kävin parturissa ja palasin vanhaan tuttuun lyhyeen lookiin, joka nyt lähes vuoden tauon jälkeen tuntuu taas mukavalta. Huomaa, että omasta inttipyrähdyksestä on kulunut aikaa. Kävellessäni Espaa peilailin itseäni näyteikkunasta ja totesin, ettei kukaan kerta kaikkiaan voisi pitää näppejään irti minusta, olenhan helvetin komea. Sillä samalla hetkellä nuori neito kiskaisi minua hihasta ja sanoi
"hei sori, mun pitäis kysyy sult yhtä juttuu :3 "
"no? "
"*laittaen käden harteilleni* se on tosi tärkeetä :33 "
"no mitä? "
"ootko koskaan kuullu Raamatussa äiti Jerusalemista? "
Olin vaiti muutaman sekunnin häkeltyneenä tästä pommista, ilmeeni oli varmaankin tasoa
kunnes totesin ettei minulla kerta kaikkiaan ole aikaa tälläiseen. Yhä shokissa tapahtuneesta, ostin Kariniemen broilerisuikaleita ja Olvin ykkösolutta. Voi voi.
~forza
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti