keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Hanurista New Yorkissa

Tänään saavuin New Yorkkiin Amerikkaan klo 16.00. Lentomme lähti Helsingistä 14.00. Aikaa matkaan meni jotakuinkin saman verran kuin Tampereelle, joten tämän puolesta NY sopii mitä parhaiten viikonloppuostosreissun kohteeksi. Laskeuduimme JFK:lle. Täytyy sanoa, että muihin suurkaupunkien lentokenttiin verrattuna (esim. Peking, Tokio ja mainittakoon sivukuriositeettina umpisurkea Pariisin lentokenttä) tämä oli erittäin selkeä ja nopea. Miinusta siitä että henkilökunta sinutteli (ei ole tapahtunut muilla kentillä). Mainittakoon, että tax free -lehdessä oli minipullot 12, 15, 18, 20 ja 30 vuotiaista Glenfiddichiä kauniissa lahjarasiassa yhteensä 119e. Herätti kiinnostuksen.

Ärsyttää. Aika hanurista koko mesta. Kaikki on liian isoa ja kaikkea ja kaikkia on liikaa ja kaikki kävelee päälle. Ja joku hullu jo huuti että "hullu". Mutta onneksi limu ja paidat on halpoja.  Lisäksi vitutti ettei ollut ravintolaa jossa pöytääntarjoilu. Helvetti.

Huomenna menemme 5th Avelle tai jonnekin sinne päin. Kävellään, kai. Vettä sataa. Nähtäväksi jää kestääkö pinna päällekäveleviä oman elämänsä Jay-Z:tä vielä toisen päivän, vai laskeutuuko vasen olkapää valmiina kontaktiin reisilihaksista lähtevän sykähdyksen saattelemana. Toisaalta muilla on aseet ja mulla ei.

Nyt odotan että Lakers - Spurs matsi alkaisi TNT:ltä (tuleeko se nyt sitten "TNT:ltä", "TNT NBA:lta" vai miltä. Itselläni näkyy TNT HD. Ottelu, tai pikemmin lähetys alkaa paikallista aikaa puoli yhdeltätoista. Eli Suomessa kello olisi tällöin puoli kuusi. Hieman raukaisee, jos sitä nyt edes yhden neljännyksen jaksaisi. Matsi loppunee em. kellon aikaa aamukahdeksalta.

2 kommenttia:

  1. Ihmisvilinässä taikasanalla "excuse me" voi vetää ihmispaljoudessa vaikka turpaan vastaantulijaa.

    ~Trenton Thug

    VastaaPoista
  2. Kuvia seuraavaan postaukseen eiks je =))

    t. Taikuri

    VastaaPoista