Koska tämä on ilmiselvä lifestyle-blogi, on oltava myös ruokapostauksia. Teenpä siis sellaisen, niistä muikuista. Tai sillai. Koska en jaksanut tänään tehdä mitään eeppistä ruokaa (tai siis nähdä vaivaa), tämä on maailmanhistorian huonoin ruokapostaus. Kuvat ovat laadultaan ihan paskoja koska olen vain yksinkertaisesti huono.
Ihan ensin laitoin perunat kiehumaan, koska keitetyt perunat ovat kivoja ja hyviä. Ja koska niiden kypsenemisessä kestää vuosikaudet, kävin odotellessani suihkussa, eikä talo palanut. Jee!
Ostin kalat Kurvin K-Marketista. Yksi paketti maksoi vähän yli 2e. Muikut olivat myös jo valmiiksi kypsennettyjä (tässä siis se helppo osuus ku ei mitään tarvinnu tehdä) joten ne piti ainoastaan lämmittää. Ajattelin hoitaa asian paistinpannulla, ja hoidinkin. On meillä mikrokin, mutta kun se pitää kamalan kovaa ääntä.
Sillä aikaa kun muikut lämpenivät, tein kivan salaatin, johon pilkoin salaattia, kurkkua, tomaattia, omenaa ja mozzarellajuustoa. Salaatti saattoi jopa olla koko aterian paras osuus.
Sitten kun kaikki oli valmista niin mäysäsin. Tehkää tekin niin! Syöminen on tässä kuussa tosi in.
Itse väitän: syöminen on yliarvostettua.
VastaaPoistaEn ota kantaa suuntaan enkä toiseen, mutta if fashion is your passion, ymmärrät varmaan mikä on trendikästä ja mikä ei. Ja ruoka on nyt ihan poikkeuksellisen coolia! Syöminen myös. Erityisesti, jos pureskelee jokaista suupalaa 30 kertaa.
VastaaPoistakyllä jos ruoan tekemiseen menee pidempään kun syömiseen niin ei oo sen väärti.
VastaaPoistaT. Max
P.S. Täytyy tunnustaa, että makarooit kyllästyttävät. Voisin itsekin ostaa muikkuja ässästä.