Hei vain kaikki möystit ja muut hyväkkäät! Minä ajattelin osallistua tämän blogin sisällön tuottamiseen paitsi kaljakokeiluistani ja lussunmetsästysreissuistani, myös elämäntapojeni terveellisyydestä kertomalla. Aion siis selostaa nauttimiani alkoholijuomia ja syömiäni ruokia. Jälkimmäiset jäänevät vähemmälle, paitsi kuluneena päivänä, jona olen syönyt poikkeuksellisen terveellisesti:
-vähän makaronilaatikkoa ketsupin kera
-purkillinen Pirkka-jukurttia murojen kera
-puolikas tomaatilla ja mozzarellalla täytetty patonki
-kaksi Rainbow'n pakastepizzaa (kinkkua ja salamia)
-lasillinen Rainbow'n sitruslimonadia
-puoli litraa Karjala-lageria
-puoli litraa Schiehallion-pilsneriä
-puoli litraa Elowehnä-vehnäolutta
Kaljoista todettakoon sen verran, että Karjala oli yhtä onnetonta ja surkeaa kuin yleensä (kiitos silti tuopin tarjoajalle), Elowehnään olen viime aikoina alkanut jopa hieman kyllästyä ja löytää siitä peräti sahtimaisen banaanisia piirteitä. Schiehallionia join muistaakseni neljättä kertaa elämässäni ja pidin siitä yhtä paljon kuin aina ennenkin. Tuoksu on sitruunaisuudessaan hiukan fairymainen, mutta maku kokonaisuutena hyvinkin tyylikäs, tasapainoinen ja ennen kaikkea virkistävä. Sopii yhtä hyvin laiskanpulskean kaljapöhnätunnelman ryhdittämiseen kuin krapulan karkottamiseen. Mukavan rapsakka suutuntuma. Ehdottomasti suosikkipilsnerini, ellei jopa -lagerini.
Huomenna on ensimmäinen ennakkoäänestyspäivä. Aion mennä kaupungintalolle äänestämään ja sen jälkeen kenties suorittamaan yhden kaljakokeilun, Nordea nimittäin maksoi tänään osinkoja.
~Rehis
P.S: Pikaisena huomautuksena lisättäköön, että toisessa syömistäni pakastepizzoista oli ananasta. Siinä lieni tämän päivän harmiteltavin yksityiskohta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti