perjantai 15. huhtikuuta 2011

Naalin paskaa

Hei vain ystävät. Viimeisimmästä päivityksestäni onkin kulunut jo viikkotolkulla aikaa, joten kirjoitan nyt jotain ihan lämpimikseni. Edellinen viikonloppu sujui lähinnä halpaa suomalaista lageria ryystäessä. Poikkeuksen muodosti lasillinen vaaleaa Leffeä Loisteen kattoterassilla. En muistanut sen olevan niin hedelmäistä ja banaanisävytteistä, olisin melkein voinut luulla juovani vehnäolutta. Samana iltana join myöhemmin mm. sinistä kossua, mutta ei siitä sen enempää. 
   Syömistäkin olen harrastanut ihan kohtalaisissa määrin. Arkipäivinä olen hyvinkin saattanut tyytyä vain pariin nokareeseen brietä muutaman ruispalan kanssa, mutta viikonloppuisin syömisen merkitys korostuu; jos kehoa ei ole pariin päivään kunnolla ravittu, on seurauksena helposti tavallista ikävämpi krapula, jonka heikkoutta ja pahaa oloa aiheuttava vaikutus tuntuu jatkuvan ikuisesti vielä itse krapulan häivyttyäkin. Se on taianomaista. Tästä syystä syöminen ei ole edes minun mielestäni ihan kaikissa tapauksissa yliarvostettua.
   Myös Rooman historiaa olen viime päivinä lukenut. Mielenkiintoista ja sivistävää, hauskaa ja hupaisaa. Ja toissapäivänä kävin Vilfredin ja kemalein kanssa Old Anchorissa katsomassa SM-liigan ensimmäistä finaalia. Siinä ohessa join Laitilan keskikaljan vahvuista simaa. Hunajaisuus oli silmiinpistävä, harvemminhan suomalaisissa simoissa hunajaa suositaan. 
   Kuten kaikki hyvin tiedämme, on tänään perjantai (Friday, Dies Veneris), ja ohjelmassani olisi normaalisti epäilemättä jonkinasteista juopottelua. Valitettavasti olen kuitenkin rahaton keskiviikkoon asti, enkä tiedä, kuinka viikonlopun haasteista selviän. Jostain täytyisi löytää korotonta lainaa myöntävä islamilainen pankki.

        Kuvassa minä ja lainoittaja.


~Rehis



  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti