Erillisen maininnan ansaitsee toki Villa Käärmeessä pitkänäperjantaina nauttimamme Château Chez Togno 2011 Purjopore unfiltered -sima, joka keräsi mielipiteitä laidasta laitaan ("Vittu mitä paskaa!" ynnä "Tää on parasta simaa mitä mä oon ikinä juonu!"). Aromissa oli runsaan liköörimäisiä piirteitä, alkoholin maku huomattava. Kokonaisuus oli kuitenkin mielestäni yllättävän miellyttävä ja jossain määrin simaksi tunnistettavissa oleva, ellei oteta lukuun runsasta hiivaisuutta, joka samensi koko roskan ja jäi pohjalle varsin ällöttävällä tavalla lillumaan. Odotan innostuneisuuden- ja pelonsekaisella mielenkiinnolla Chez Tognon toista tekelettä, nimittäin kolminkertaisen suodatinpussifiltteröinnin kokenutta Heineken-Muscovado -erää.
Viikon kulusta todettakoon, että keskiviikko taisi olla ainoa täysin alkoholiton päivä (Vai oliko sekään?). Maanantaina ja tiistaina tuli luuhattua Kalliossa, torstaina, perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina erinäisissä seduloissa.
Sepon teinihelveteissä juopottelu on toki lähtökohtaisesti ylevien periaatteideni vastaista, mutta kun ei ollut parempaakaan tekemistä. Tiger oli kaikessa hulppeudessaan vallan mukiinmenevä ja julkeahkon hintatasonsa väärti, muut yökerhot aika perseestä. JOnnelassa juomat olivat suorastaan myskimöystimäisen halpoja, mikä osaltaan tasoitti yleisen niljakkuuden, meluisuuden, saastaisuuden ja yleisen huonouden aiheuttamaa pahaa mieltä. Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli kuitenkin kelvollinen. Juopottelu on vaan niin kivaa, etenkin kavereiden rahoilla.
Perjantaina koittavaa tilipäivää (ja sitä seuraavaa vappuaattoa) odotellessani olen keskittynyt lähinnä antiikin historian opiskeluun ja rötväämiseen. Molemmat ovat ihan mukavia aktiviteetteja, ja suositan niitä varauksetta kaikille lukijoille.
Lopuksi vielä kiitokset kristikunnan vapahtajalle syntien anteeksiannosta!
~Rehis
Ens viikol dokaa?
VastaaPoista