tiistai 17. toukokuuta 2011

=)

Tänään oli semimiellyttävä rötväaamu, sillä heräsin hieman etuajassa (5.45) ja näin ollen jäädyin puoli tuntia aamiaispöydässä, meikkasin superhitaasti ja lorvailin muutenkin koko aamun. Bussissa luin Lady Gagan Metro-lehteä ja minua ärsytti suunnattomasti koko juttu - puolet uutislehden sisällöstä oli sitä, että Gaga yritti pönkittää omaa imagoaan ihmisoikeuksien puolustajana. Yksi juttu aiheesta olisi varmaankin riittänyt.

Eilen katsoin huvin vuoksi televisiosta The Wrestlerin kun se sattui tulemaan semisopivaan aikaan. Vaikka olinkin kyseisen leffan jo nähnytkin niin sitä oli silti ihan veikeä katsoa. Ainoa ongelma oli vaan se, että vaikka Mickey Rourke olikin aivan jäätävän hyvä Wrestlerissäkin, aloin ikävöidä 80-luvun Mickeytä - eihän tätä nyrkkeilyuran ja kauneusleikkauksien murjomaa mörökölliä edes tunnista siksi kultapojaksi, johon olin 13-vuotiaana aivan ihastunut, kiitos elokuvien Rumble Fish ja Diner. Mickey, minkä teit. No, toisaalta, mikäs sen parempaa kuin tehdä comeback aivan muuttuneena miehenä, jolla on kuitenkin vielä ne mahtavat näyttelijänlahjat tallessa! Okei, myönnetään että on Mickey vieläkin aika ihana.


killinki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti