Skippaa jos et enää jaksa.
Kuuntelen nykyisin yleensä työmatkalla radiota. Kanava vähän vaihtelee, mutta yleisesti ottaen kuuntelen jotain perussontaa ihan vain nukahtamista välttääkseni. Tänään kuulin mm. reseptin hiton pahanmakuiselta kuulostavaan raparperipiirakkaan (siinä ei ollut mitään muuta täytettä pohjan päällä kuin sitä raparperia?!) ja lisäksi kuulin myös kun juontajat vitsailivat Arnold Schwarzeneggerin (noinko se kirjoitetaan) aviottomasta pojasta. Joka tapauksessa olen tullut siihen tulokseen, että radio on aika symp. Onneksi iPodini on niin etevä että se selvisi pesukone-episodista. Muuten ei onnistuisi aamuradion kuuntelu!
Eilen tein töitä 11 tuntia, ja sehän oli kyllä hauskaa. Töistä töihin vaan, niin eipä ehdi muita juttuja murehtia! Vuorokaudessa on kyllä aina yllättävän monta tuntia, koska ehdin välissä päiväunillekin. Aamulla nukkumasta töihin, töistä päivällä nukkumaan, nukkumasta taas töihin, töistä nukkumaan, ja seuraavana aamuna taas töihin. Awesome! Olen palannut jälleen "pidän lapsista"-vaiheeseen. En enää vihaa lapsia. Nyt ne ovat taas ainakin suurimmaksi osaksi symppiksiä.
Viikonloppuna ajattelin sulkeutua jonnekin lukemaan vielä viimeiset paniikkilukemiset pääsykokeisiin. Koen, etten oikeastaan osaa mitään. Enkä kyllä osaakaan.
killinki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti