tiistai 3. toukokuuta 2011

Shampanjaa, juustonaksuja ja merkalismia

Sprölölöö rakkaat lukijat.

Vappuna sattui ja tapahtui. Perjantaina oli tilipäivä kun otso pulitti velkojaan. Perjantaihin kuului myös Erkin kehno terassi, kaljoittelua Koffissa sekä illalla Circuksessa J&VG:n keikan merkeissä. Pitkien jonojen, luvanvaraisten pyllyjen ja cheerleaderien lomassa huvitusta herätti lähes lavalta huudettu lämppäri

"Circus mikä meno?!! Meil ois viel kolme biisii!!"
"PAINUKAA VITTUUN"

Kelpo soijan sai päälle viimeistään pomppiessaan Häissä tahtiin huutaen kurkkunsa käheäksi kirjainyhdistelmää ii-ef-koo Pojan saapuessa lavalle. Hauskaa oli.

Lauantaina panikoin kun printtereistä loppui muste eikä merkalismikortteja meinattu saada tulostettua. Onneksi Jallun valmennuskurssin paikalle oli bileet joten Lövö Offset Print Inc. oli käytössämme. Askartelimme Jallun kanssa kortteja, joimme shampanjaa ja söimme juustonaksuja.

Lövöstä matkasimme seuraamaan Mantan lakitusta, jonka hoiti oman koulun poppoo. Läsnä mm. Erkka, Leskinen, Ilmari sekä vihreiden Kimmo Sasi. Mantan saatua lakkinsa ja kiskaistuamme omamme päähän alkoi juominen. Frösönöötä bussin takapenkillä - eleganssin huipentuma.

Villa Leskisessä totesimme että valkovenäläisten ns. salainen ainesosa eli maito puuttui. Tilalle saatiin maitojuomaa, joka raiskasi mm. korttipelin nagutankin.

Otson ja kemalojen saavuttua alkoi juomapeli, joka keräsi jättiyleisön: "TULKAA NI PELATAAN TÄTÄ. Merkalismia." Vaikka lähes jokainen pelaaja oli homo tai muuten perseestä saavutti peli positiivisen vastaanoton. Jossain vaiheessa Otso ja kumppanit luikkivat Lehvään. Itse jätin menemättä, olihan sentään hauskuus ja hupi Lehtisaaressa kielletty kokonaan. Seurasi hauskoja keskusteluja niin dollarihaalarikansan kuin mm. Rudolf von Choezmin kanssa sekä saunomista lakki päässä.

Kello kolme hilpaisimme taksilla Lehtisaareen, missä vain Otso oli hereillä. Söimme Eskon ja Aten kanssa brunssitarvikkeet ja painuimme nukkumaan. Miellyttävän Aden kanssa lusikassa nukkumisen jälkeen heräsin darraisena. Wraahustin suihkuun, totesin skragan kärsineen osumaa ja taidettiin me jotain Otson jalkojen kustannuksella peeloilla. Huomasin hukanneeni kellon Leskisille.

Heidin tarjoileman maittavan brunssin / juustonaksushampanja-aamiaisen jälkeen matkasimme stadiin. Kaivari oli tupaten täynnä. Nautimme blosiksesta, ilmaisesta Fantasta sekä kaljasta. Puolet ajasta odotettiin jotakuta.

Lukuisten vaiheiden ja "HEEEE teki ootte täällä" hetkien jälkeen päädyimme taianomaisesti Leskisen kanssa pizzalle Lehtisaaren ostarille. Lövössä saunottiin ja darrailtiin.

Eilen nukuin virkistävät 13,5h ja kävin lenkillä. Lisäksi waretin Portal kakkosen, jätteroligt. Pelistä tulee mieleen Jallun kestit - the booze is a lie

~duuniville

1 kommentti:

  1. "Vaikka lähes jokainen pelaaja oli homo tai muuten perseestä saavutti peli positiivisen vastaanoton."

    :'((((

    VastaaPoista