Istuin äsken hetken aikaa iltaa Wanhalla muutamien tovereideni seurassa. He tulivat maininneeksi väsymysasiani yhteydessä taikasanan anemia. Edellämainitun tyyppiset puutostilat ovat melko yleisiä suvussani, mutta en silti ollut tullut ajatelleeksikaan mokomaa vaihtoehtoa, luulin vain olevani tavallista stressaantuneempi (mikä on tietysti edelleen yksi vaihtoehto). Mulla on aina ollut superalhainen hemoglobiini ja jossain vaiheessa lääkäri harkitsi mulle verenpainelääkitystä, koska yläpaine (normaalisti 100-140) oli kerran alle 70. Eli to the point, jos jo valmiiksi olen verivammainen, niin miksei joukkoon iloiseen voisi liittää vielä anemiankin? Kärsin varsin usein myös luulosairauksista (joskin väitän edelleen että tutkimaton kalja-allergiani on tosiasia...) joten saattaahan koko juttu olla sitäkin vain. Voisin kumminkin ottaa lääkityksen luulosairauteen.
Tutkin asiaa Wikipediasta (paras ystäväni) ja oireet-kohdassa sanottiin seuraavaa:
"Raudanpuutteen tavallisimpia oireita ovat väsymys, heikotus, huimaus, kalpeus, ihon tai silmävalkuaisten keltaisuus, heikentynyt yleiskunto, hajamielisyys ja keskittymiskyvyn puute, päänsärky, hermostuneisuus, ruokahaluttomuus, hengästyminen ja hengenahdistus, sydänkipu, ihon ja huulten kuivuminen, kynsien halkeilu, hiusten haurastuminen ja hiustenlähtö, nopeutunut pulssi."
Pitkällisen pohdinnan ja punniskelun seurauksena tulin siihen tulokseen, että minuun pätee 12/17 kohtaa. Minun on siis otettava yhteyttä lääkäriini! Tämäpä vasta onkin jännittävää. Vapaa-aikani sai aivan uuden mielenkiintoisen juonenkäänteen, tai ylipäätään jonkin sisällön.
chillinki
jos alkaisit syömään kunnolla
VastaaPoistakillingist tulee kalju :(((( nyt on aika leikata shemalinkin hiukset...
VastaaPoistasyön iha symppiksesti. ja olen kalju apina.
VastaaPoista